Puhutteleva esseekokoelma äideistä, lapsista, isistä ja ihmisistä
”Äitiys muuttuu koko ajan. Lapsi kasvaa ja kehittyy omaksi yksilökseen ja sen myötä kaikki ympärillä muuttuu, kuten kaleidoskoopissa yhden palan liikahdus hievauttaa koko kuvan toiseksi.” Johanna Venho
”Lapsen katse, kaikesta kulttuurisesta vapaa, herätti minussa toisinaan epävarmuutta. Tulin tietoiseksi siitä, miltä me näytimme. Kaksi samankaltaista ruumista vanhempina, kaksi äitiä. Kuva ei ollut tuttu omasta lapsuudestani. En ollut nähnyt yhtään sellaista kuvaa.” Heini Junkkaala
”Hän on niin pieni. Hän on valtava planeetta, jonka painovoima on repinyt tuntemani elämän hajalle ja järjestänyt sen kokonaan uusiksi, enkä minä tah- toisi asian olevan mitenkään toisin.” Juhani Karila
Mitä äitiys merkitsee naisen identiteetille? Millainen on hyvä äiti? Miten kasvattaa lapsia maailmassa, jossa ilmastokriisi uhkaa kaikkea tulevaa? Entä onko äidin ja lapsen välisessä yhteydessä jotain, mitä isän on mahdotonta tavoittaa? Millaista on rakentaa suhdetta puolison lapseen, kun itse ei ole äiti? Millä tavoin erityislapsi mullistaa äidin käsityksen ihmisenä olemisesta? Ja millaista on sitten, kun lapset muuttavat pois kotoaan?
Kasvukausia – kirjoituksia äitiydestä -antologiassa 13 suomalaista eturivin kirjailijaa pohtii äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä omakohtaisissa esseissään.
Kasvukausista sanottua:
”TÄLLAISEN KIRJAN olisin ahminut nuorena äitinä, ajattelen ensin. Sitten tajuan, että haluan ahmia edelleen. Vanhemmuus ei tule koskaan valmiiksi, vaan muuttuu perhekäsityksen ja yhteiskunnan muuttuessa. Perhe ei ole jotain muusta maailmasta irrallista ja siksi vanhemmuuden kokemukset kertovat paljon ympäröivän maailman arvoista. - - - -Eturivin kirjailijoiden hieno esseekokoelma muistuttaa, miksi vanhemmuudesta puhuminen on aina vaan tärkeää.” Susanna Laari, Helsingin Sanomat, 8.5.2022
”Kokoelman esseet ovat kaikkiaan riemastuttavia, rakastettavia ja lohduttavia, vaikka negatiivisetkaan tunteet eivät jää niissä syrjään. Kuva siitä, millaista on äitiys juuri nyt, piirtyy terävänä ja moniulotteisena. Entä onko kokoelmassa esseetä aivan ”tavallisesta”perheestä tai ”tavallisesta” lapsiarjesta? Ei oikeastaan. Tarkoittaako tämä sitä, että ”tavalli-sia” perheitä ei itse asiassa ole? Mahdollisesti. Ja kyllä, minustakin tuntuu, varsinkin kirjan luettuani, että olemme menossa eteenpäin.” Silja Pitkänen, Kasvatus & aika, 21.12.2022
”Jokainen teksti, jokainen näistä matkoista, rakentaa kuvaa, jossa annetaan tilaa äitiyden moninaisuudelle, sen rajoille ja ennen kaikkea rajattomuudelle. Niissä välkehtii ilo ja suru, menneisyyden paino ja tulevan mahdollisuus. Kaiken keskiössä on ajatus oman näköisestä suhteesta äitiyteen, oman näköisestä tavasta rakastaa, olla olemassa.” Helmi Kekkonen, blogiarvio 6.5.2022
”Kasvukausiin on kirjoittanut moni kirjailija*, jonka teoksista olen suuresti pitänyt, joten ennakkoluuloistani huolimatta halusin tutustua tähän esseekokoelmaan. Helpotukseni oli suuri, kun varsin pian kävi ilmi, että näissä esseissä äitiyttä lähestytään ei-niin-perinteisistä näkökulmista.
Tekstit ovat varsin henkilökohtaisia. Välillä jopa niin, että tunnen olevani kuokkavieras toisen ihmisen elämässä. Tunnen melkeinpä epämukavuutta siitä, että minut päästetään niin lähelle. Yhtä lailla tunnen oloni jollakin tapaa valituksi. Että tämä kaikki minun annetaan nähdä ja kokea.” Reader Why DId I Marry Him -blogi, 29.5.2022
”Vastuu ja rakkaus kuvastuvat kirkkaasti etenkin esseissä, joiden kirjoittajilla on lapsia. Johanna Venhon esseessä pohditaan kiinnostavasti Tove Janssonin innoittamana äidin valtaa ja irti päästämistä; Marjo Niemi näkee esseessään hyvän elämän yhteiskunnallisten rakenteiden merkityksen. Sukupolvien (ja -puolien) mallit, kaikenlainen ylisukupolvisuus saa kirjassa monia tulkintoja, esimerkiksi Juhani Karilalta, Juha Itkoselta ja Sari Järniltä. Kokoelman aloittaa järeästi Hanna Weseliuksen essee, sekin edeltävää polvea peilaava teksti. Ja voi, miten upeita, säväyttäviä loppuvirkkeitä monissa esseissä onkaan!
Tässä vaiheessa totean, että turhaan nimeän vain tiettyjä esseistejä tai esseitä. Kokonaisuus rakentuu oivaltavasti, sillä esseiden järjestys toimii niin, että ne keskustelevat, ja keskenään erilaisina ja omaäänisesti henkilökohtaisina teksteinä ne puhuttelevat. Ne pistävät liikkeelle tunteet ja ajatukset kuten hyvä esseistiikka tekee.” Tuija Takala, Tuijata – Kulttuuripohdintoja -blogi, 7.5.2022
